Asiakaspalautteita

Annoin TaseControllin Lauralle täydet valtuudet ja hän hoiti mallikkaasti yritykseni perustamisen vuonna 2018. Hän hankki sähköisen taloushallinnon ohjelman ja hoiti kaikki siihen liittyvät järjestelyt pankki- ja operaattoritoimintoineen. Ohjelma on helppokäyttöinen ja Lauran ansiosta en koe juurikaan tekeväni mitään taloushallinnon eteen ja silti kaikki on vuodesta toiseen kunnossa.

Lauran kanssa olen käynyt läpi kaiken hinnoittelusta tarjouksiin ja se on kannattanut. Veroasiani Laura on hoitanut vuosien ajan ja olen luvatusti välttynyt ikäviltä yllätyksiltä! 

Markus

ML-Steel

TaseControllin Laura on enemmän kuin kirjanpitäjä. Yritykseni on saanut erityisen perusteellista ja läsnäolevaa kirjanpitopalvelua. Hankalimmistakin asioista voi aina kysyä ja tarvittaessa saan niistä "rautalankaversiot".

Lauran ammattitaitoisen palvelun ansiosta koen olevani yritykseni asioista kärryillä ja voin keskittyä olennaiseen eli yrittämiseen. Yhteydenpito hoituu ketterästi s-postitse, Fennoassa tai Teamsillä. Sähköinen kirjanpito Fennoassa keventää talousasioihin kuluvaa ajankäyttöäni.

Tanja

woimavara oy

Sisustusasennus A & L Oy / Crawford Center Espoo on toiminut vuodesta 2001 ja kokemuksellamme tilitoimistopalveluista, voimme lämpimästi suositella TaseControllin Lauran tarjoamia kirjanpito- ja palkanlaskentapalveluita. 

Laura on Asiantuntija, jonka kanssa on mukava asioida ja hänen kanssaan voi luottaa siihen, että asiat hoituvat oikein ja ajallaan. Lauralta on myös aina voinut kysyä neuvoa asiaan kuin asiaan.

Launo & Anne

Sisustusasennus A & L Oy