Onko sinulla aikaa tehdä turhaa työtä taloushallinnossa?

13.12.2022


Miten tehostaa taloushallinnon rutiineja helposti?

Totuus on, että taloushallinnossa ei ole turhaa työtä. Jokainen vaihe pitää tehdä - tarkasti. Asian pihvi onkin se, kenen tai minkä, on järkevintä mikäkin vaihe tehdä. Kannatko sinä hartioillasi turhia vaiheita?

Voi kunpa se joku maksaisi ne laskut ja toimittaisi niistä tositteet kirjanpitäjälle. Ja voi, kun se joku lähettäisi laskut ja valvoisi, että ne tulevat maksetuiksi. Niin, ja toimittaisi nekin tositteiksi kirjanpitäjälle.

Kuten tiedät, tällaiset manuaaliset työt kaikkine vaiheineen työllistävät yllättävän paljon. Samalla ne lohkaisevat aikaa tuottavammalta työltä ja pahimmassa tapauksessa levolta ja palautumiselta. Olisiko tälle vaihtoehtoja?

Se kuuluisa joku, jonka toivotaan ottavan koppi epämieluisista tai työläistä asioista on usein mielikuvitusolento. Mutta taloushallinnon puolella se joku on aivan todellinen ja helposti tavoitettavissa. Tuska monimutkaisista manuaalitöistä ja mappien pyörittelyistä on ollut jo pitkään niin suuri, että ratkaisuja siihen on rakennettu.

Fennoan taloushallinto-ohjelmisto pudottaa työlistaltasi useita vaiheita ja sen lisäksi tekee vielä jäljelle jäävistä tehtävistäsi huomattavasti nopeampia. Se huolehtii, että sinulle kuuluvat tehtävät nousevat huomioosi juuri oikeaan aikaan. Parasta kaikessa on, että Fennoa on oikeasti helppokäyttöinen taloushallinto-ohjelmisto. Katso vaikka artikkelin lopun linkistä lyhyt esittelyvideo.

Fennoa on rakennettu nostamaan harteiltasi ne asiat, jotka sinne eivät kuulu. Ne eivät ole turhaa työtä, mutta on aivan turhaa käyttää sinun aikaasi niihin. Sinulla on varmasti parempaakin tekemistä.

Ota yhteyttä TaseControllin Lauraan ja aloita sinäkin matkasi huolettomamman taloushallinnon parissa.